content-header-image

Tutkimus ja tuotekehitys

Tikkurila on jo vuosikymmeniä työskennellyt ympäristön kannalta kestävämpien ja helppokäyttöisten maalituotteiden kehittämiseksi ja tarjoamiseksi. Systemaattisella ja pitkäjänteisellä työllä on saavutettu kestäviä, korkealaatuisia ja helppokäyttöisiä tuotteita, joilla saavutetaan yhä pidempi huoltomaalausväli, ja jotka ovat turvallisia niin ympäristön kuin terveydenkin kannalta.
Research and development

 

Raaka-aineet

Tikkurila valmistaa maaleja, lakkoja ja efektituotteita sisätiloihin sekä puu-, kiviaines- ja metallipintojen maaleja ulkopintoihin. Halutuista ominaisuuksista riippuen valmistuksessa käytettävien komponenttien välillä on suuria eroja. Keskeisimmät maalin raaka-aineet ovat sideaineet, pigmentit (ennen kaikkea titaanidioksidi), täyteaineet, ohenteet ja apuaineet.

Raaka-aineiden ja pakkausmateriaalien hinnat ovat pitkälti riippuvaisia öljyn, energian ja metallien hintakehityksestä. Tikkurila-konsernilla on noin 500 paikallista ja kansainvälistä raaka-aine- ja pakkausmateriaalitoimittajaa. Raaka-aineilla on keskeinen merkitys maalinvalmistajien toimintaan.

Yli 90 prosenttia Tikkurilan EU-alueella toimivien yksiköiden raaka-aineista ja pakkausmateriaaleista tulee EU-alueelta. Venäjällä reilut 60 prosenttia raaka-aineista ja pakkausmateriaaleista ostetaan paikallisilta toimittajilta.

Tikkurila asettaa korkeat vaatimukset toimittajayhteistyölle ja ostamiinsa raaka-aineisiin ja pakkausmateriaaleihin. Pyrimme varmistamaan, että liikekumppanimme toimivat vastuullisesti ja täyttävät asettamamme laatu-, turvallisuus-, ympäristö- ja sosiaalisen vastuun vaatimukset. Teemme yhteistyötä vain toimittajayhteistyötä koskevien periaatteidemme mukaan hyväksyttyjen toimittajien kanssa ja solmimme merkittävämpien toimittajien kanssa konsernitason sopimuksen.

 

Tutkimus ja tuotekehitys

Tikkurilan tuotekehitysyksiköt sijaitsevat Suomessa, Puolassa, Venäjällä, Ruotsissa, Virossa ja Tanskassa. Vuoden 2017 lopussa tutkimuksessa ja tuotekehityksessä työskenteli 193 (2016: 191) henkilöä.

Tutkimuksella ja tuotekehityksen päätavoitteena on tukea liiketoimintaa kehittämällä uusia tuotteita, luomalla uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja uudistamalla olemassa olevien maalien ja pinnoitteiden käyttöominaisuuksia. Tuotekehitystyöllä on merkittävä rooli tuotteiden ympäristö- ja terveysvaikutusten minimoimisessa ja käyttöturvallisuuden parantamisessa. Tuotevalikoiman jatkuva kehittäminen on ensisijaisen tärkeää Tikkurilan kilpailukyvyn säilyttämiseksi ja asiakkaiden muuttuvien tarpeiden selvittämiseksi samalla kun täytetään yhä tiukemmat turvallisuus- ja ympäristönormit.

 

Tuotesuunnittelu

Tikkurilan tuotesuunnittelun pääperiaatteita ovat laatu, kestävyys ja turvallisuus. Tavoitteenamme on kehittää tuotteita, joilla saavutetaan yhä pidempi huoltomaalausväli, ja jotka kuormittavat ympäristöä mahdollisimman vähän ja ovat turvallisia käyttää. Asiantuntevat kemistit ja tuotekehittäjät etsivät jatkuvasti tiiviissä yhteistyössä raaka-ainetoimittajien kanssa ja Tikkurilan ostotoiminnan kanssa teknisesti toimivia ja terveyden ja ympäristön kannalta turvallisempia vaihtoehtoja. Lisäksi he tutkivat vaihtoehtoisten ja uusiutuvien raaka-aineiden käyttöä ja kehittävät tuotteita uudenlaisiin käyttökohteisiin ja erilaisilla toiminnallisuuksilla.

Tuotekehitys valitsee raaka-aineet käyttötarkoituksen ja tuotteelta vaadittavien ominaisuuksien mukaan, ja siksi esimerkiksi ulko- ja sisämaaleissa käytetään eri raaka-aineita. Tuotteiden ympäristövaikutuksiin, laatuun ja turvallisuuteen vaikuttavat suuresti Tikkurilan valitsemat raaka-aineet.

 

Tutkittua laatua

Halutut ominaisuudet varmistetaan perusteellisten kenttäkokeiden ja monipuolisten laboratoriotestien avulla. Tuotteita testataan omilla koekentillä, koemaalaamoissa ja koekohteissa. Kenttäkokeissa varmistetaan, että laboratoriossa kestäväksi todettu tuote pärjää myös ulko-olosuhteissa. Toimipaikoillaan sijaitsevien koekenttien lisäksi Tikkurilalla on käytössään testialueita muun muassa meren rannalla suolaisessa ja kosteassa ilmastossa, jossa on paljon UV-säteilyä.

Ennen kenttäkokeita Tikkurilan maalit joutuvat läpäisemään lukuisia vaativia laboratoriotestejä. Tuotekehityksellämme on käytössään muun muassa erilaisia sääkaappeja, joissa selvitetään, miten tuotteemme reagoivat auringon säteilyyn ja kosteuteen. Metallipinnoille tarkoitettuja maaleja tutkitaan esimerkiksi kondenssikaapissa, joka altistaa maalatut pinnat ilmasta tiivistyvälle pisaramaiselle vedelle. Suolasumukaapissa tutkitaan puolestaan, miten tuotteemme selviää olosuhteissa, jotka vaihtuvat luontoa mukaillen jatkuvissa sykleissä kuivasta kosteaan. Analyyttisessä laboratoriossa tehdään maalipinnasta yksityiskohtaisia analyysejä ja mikrobiologisessa laboratoriossa testataan homeenestoaineita.