content-header-image
Lehdistötiedotteet

PPG Tikkurila tukee tiedekeskus Heurekaa ja sen Leikin voima -näyttelyä

PPG Tikkurila on solminut kolmivuotisen ja 150 000 euron arvoisen yhteistyösopimuksen tiedekeskus Heurekan kanssa teknistieteellisten alojen opetuksen tukemiseksi. Avustuksella rahoitetaan Heurekan uusi Leikin voima -näyttely ja tuetaan nuorille suunnattuja värityöpajoja. Leikin voima -näyttelyn esineiden maalaamisessa on käytetty PPG Tikkurilan lahjoittamia maaleja. 

03.02.2023

Tiedekeskus Heureka on monipuolinen elämyskokonaisuus, joka tarjoaa vuorovaikutteisia näyttelyitä, planetaarioelokuvia, tiedeohjelmia ja tapahtumia ympäri vuoden. Heureka jakaa oivaltamisen ilon keskimäärin noin 300 000 kävijän kanssa vuosittain ja kuuluu Suomen suosituimpiin vapaa-ajankeskuksiin.

Leikin voima -näyttely on kehitetty yhteistyössä varhaiskasvatuksen asiantuntijoiden kanssa. Näyttelyn tarkoituksena on korostaa leikin merkitystä kaikenikäisten ihmisten kehitykselle ja hyvinvoinnille. Leikin voima -näyttely on rakennettu leikkitieteelliseksi puutarhaksi, jonne on istutettu erilaisia leikin tieteellisestä tutkimuksesta versovia leikkejä ja pelejä. Puutarha on jaettu viiteen saarekkeeseen, jotka edustavat erilaisia leikin tyyppejä: hassuttelu, luovuus, uskallus, seikkailu ja tutkiminen sekä välittäminen. Näyttelyssä on yli 20 erilaista leikkiä ja peliä, joissa harjoitellaan muun muassa yhteisöllisyyttä, luovuutta ja uudella tavalla ajattelua, ennakkoluulottomuutta ja kokeilunhalua, omien rajojen haastamista sekä yhdessä leikkimistä.

"Arvostamme todella PPG Tikkurilan tukea - tällaisten kumppanuuksien ansiosta voimme tarjota korkealaatuisia ohjelmia ja näyttelyitä", sanoo Heurekan toimitusjohtaja Mikko Myllykoski. "Kumppaniverkostoomme kuuluu innovatiivisia yrityksiä, säätiöitä sekä koulutus- ja tutkimuslaitoksia, jotka auttavat meitä muuttamaan tieteelliset ja yhteiskunnalliset ilmiöt kiinnostavaan ja ymmärrettävään muotoon. Odotamme innolla yhteistyötä PPG Tikkurilan kanssa."

”Heurekaa ja PPG Tikkurilaa yhdistää moni asia, mikä tekee Heurekasta meille luontevan yhteistyökumppanin. Haluamme olla vahvasti mukana tukemassa tiedeaineiden koulutusta ja ylläpitämässä kiinnostusta tieteeseen, ja Heureka tarjoaakin innostavan tavan oppia tieteestä käytännönläheisessä ja vuorovaikutteisessa ympäristössä. Olemme tehneet monenlaista yhteistyötä aina vuodesta 1989, kun Heureka perustettiin naapuriimme Vantaan Tikkurilaan”, sanoo PPG Tikkurilan toimitusjohtaja Meri Vainikka.

PPG Tikkurila pyrkii kasvattamaan seuraavan sukupolven teknistieteellisten alojen johtajia, jotta yhteiskunta voisi vastata yhteisiin haasteisiin nopeasti, luovasti ja tehokkaasti. Kannustamme nuoria hakeutumaan teknistieteellisten alojen opintojen pariin ja tuemme heitä koulutuksen eri vaiheissa.

PPG Tikkurila lahjoitti Leikin voima -näyttelyyn yhteensä 364 litraa maaleja ja muita tuotteita, kuten Diccoplast Primer, Diccoplast 30, Dicco Color, Merit 30, Merit 80, Temadur 20 ja Dicco Color 2.

About us

PPG Tikkurila syntyi vuonna 2021, kun Tikkurila yhdistyi PPG:n kanssa. Juuremme ulottuvat kuitenkin aina vuoteen 1862, jolloin Tikkurila perustettiin. Alun perin pienenä öljynpuristamona aloittaneesta yrityksestämme kasvoi aikojen kuluessa johtava pohjoismainen maalialan yritys. Meitä on lähes 2 400 ja toimimme yhteensä 10 maassa. Omistautuneet työntekijämme tekevät tiivistä yhteistyötä asiakkaiden kanssa ratkaistakseen suurimmatkin haasteet.

PPG palvelee asiakkaita 50 000 työntekijän voimin 75 maassa. Liikevaihto vuonna 2021 oli 16,8 miljardia Yhdysvaltain dollaria. PPG on listattu New Yorkin pörssiin.

Contact

Lisätietoja

Hanna Kauko, viestintäjohtaja, puh. 050 376 0437, sähköposti muotoa etunimi.sukunimi@tikkurila.com