content-header-image
Lehdistötiedotteet

PPG ja Tikkurila supistavat liiketoimintaansa Venäjällä

PPG, jonka osa Tikkurila on ollut vuodesta 2021 lähtien, supistaa liiketoimintaansa Venäjällä. Aina Ukrainan sodan alkamisesta lähtien yhtiön tärkein tavoite on ollut henkilöstön turvallisuudesta ja hyvinvoinnista huolehtiminen, mukaan lukien työntekijät Ukrainassa ja Venäjällä.

24.03.2022

Jatkamme liiketoimintaamme tällä hetkellä vain sen verran, että pystymme maksamaan työntekijöillemme Venäjällä palkat. Tämä on välttämätöntä henkilöstömme turvallisuuden varmistamiseksi. 

Emme myöskään myy tuotteitamme esimerkiksi Venäjän valtion omistamille tahoille tai ilmailualalle. Yhtiö on myös keskeyttänyt kaikki uudet investoinnit ja ryhtynyt toimenpiteisiin useiden muiden toimintojen lopettamiseksi Venäjällä. Mikäli toiminta Venäjällä tuottaisi voittoa vuodelta 2022, lahjoitamme voiton humanitaarista työtä tekeville voittoa tavoittelemattomille organisaatioille.

Seuraamme tilanteen kehittymistä aktiivisesti. Tuemme esimerkiksi työntekijöidemme Ukrainassa ja lähimaissa olevia perheitä, joihin sota on vaikuttanut. Olemme myös auttaneet Ukrainan pakolaisia monella tavalla. Työntekijämme ovat majoittaneet heitä koteihinsa ja esimerkiksi Puolassa olemme tarjonneet yhtiömme koulutuskeskuksen pakolaisten käyttöön sekä hankkineet Dębicassa koulunsa aloittaville lapsille koulutarvikkeita.

About us

Tikkurila on johtava pohjoismainen maalialan yritys. Kehitämme vuosikymmenten kokemuksella korkealuokkaisia tuotteita ja palveluita, jotka tarjoavat asiakkaillemme ajan ja sään kestävää laatua. Yhdessätoista maassa toimivat 2 400 työntekijäämme haluavat luoda kestävää tulevaisuutta merkityksellisten pintojen avulla. Liikevaihtomme oli 582 miljoonaa euroa vuonna 2020. Kesäkuusta 2021 lähtien Tikkurila on ollut osa PPG:tä.

Contact

Tikkurila Oyj
PL 53, Heidehofintie 2 01300 Vantaa
020 191 2000
www.tikkurilagroup.fi