content-header-image
Blogi

Millainen on värien tiedeyhteisö tulevaisuudessa? Keskustelemassa kaksi kemian ammattilaista Tikkurilasta.

On sanomattakin selvää, että naiset ovat älykkäitä, sitkeitä ja pystyvät muuttamaan maailmaa. Huolimatta siitä ja saavutetusta valtavasta edistyksestä, tieteen alalla vallitsee edelleen merkittävä sukupuolten välinen kuilu eri puolilla maailmaa. Siksi helmikuun 11. päivänä vietetään YK:n tieteen parissa työskentelevien naisten ja tyttöjen päivää. Tänään nostamme maljan Tikkurilan monimuotoiselle työyhteisölle haastattelemalla kahta rautaista ammattilaista: Tikkurilan Suomen RDI-yksikön johtajaa Heidi Helkamoa ja tutkimus- ja kehitysosastomme tutkijaa Minna Perttua.

11.02.2019

 

Värien maailmassa
Tässä blogisarjassa tutustumme värien maailmaan ja tapaamme alan asiantuntijoita. Keskustelemme heidän kanssaan erilaisista kestävistä pintakäsittelytavoista, joita käytetään nyt ja tulevaisuudessa niin meillä kuin maailmallakin.

Mikä sai sinut kiinnostumaan tieteestä?

Minna: ”Koulussa tykkäsin todella paljon kemiasta ja matematiikasta, koska ne molemmat tuntuivat helpoilta ja kivoilta aineilta. Olen aina rakastanut kemiaa sen järjestelmällisyyden, taipumattomuuden ja yllättäen leikkisyyden vuoksi. Se antaa tilaa kokeiluille.”

Heidi: ”Tarinani on monilta osin samanlainen kuin Minnan. Kemian looginen luonne ja sen pragmaattisuus ovat aina kiehtoneet minua. Rakastan haastavien ongelmien ratkaisemista ja kemia antaa siihen mahdollisuuden joka päivä.”

Mistä inspiroidut juuri nyt?

H: ”Yksi tärkeimmistä motiiveistani lähteä kemian alalle oli kestävä kehitys. Se innostaa minua edelleen. Tunnen, että nykyisessä asemassani minulla on paljon valtaa käynnistää myönteisiä muutoksia kemian teollisuudessa.”

M: ”Rakastan työskentelyä ihmisten ja asiakkaiden kanssa. Emme tee asioita vain tekemisen vuoksi, vaan ratkaistaksemme todellisia ongelmia ja löytääksemme uusia menetelmiä.”

Heidi, mainitsit kestävän kehityksen. Voitko kertoa siitä meille lisää?

H: ”Rehellisesti sanottuna alamme ei ole erityisen tunnettu kestävästä kehityksestä, mutta me voimme tehdä muutoksia, joilla on myönteisiä pitkäaikaisia seurauksia. Voimme esimerkiksi valmistaa tuotteita, jotka kestävät vuosikymmeniä ja kehittää maaleja, joilla on pienempi ekologinen jalanjälki. Tehtävää on paljon, ja meillä on tärkeä vastuu vaikuttaa asioihin.”

Onko tieteen alalla naisia, joita ihailet?

M: ”Tikkurilassa työskentelee paljon naisia, kuten pomoni Heidi, joka on tehnyt upean uran, ja jolla on vankka asiantuntemus sekä kokemus. Se on vaikuttavaa.”

H: ”Ihailen naisia, jotka ovat olleet riittävän rohkeita toteuttamaan tieteellisiä unelmiaan aikana, jolloin kemia oli hyvin maskuliininen ala. Esimerkiksi Marie Curie oli paljon aikaansa edellä. Ihailen häntä suuresti.”

Kuinka voisimme kannustaa tyttöjä mukaan tiedeyhteisöön?

H: “Mielestäni ei ole mitään syytä, miksi tieteen pitäisi olla miesten ala. Tytöt tuntuvat usein itsetietoisemmilta kuin pojat ja tarvitsevat vähän lisää kannustusta. Olisi ihanaa rohkaista tyttöjä tutustumaan tarkemmin, mistä tieteessä on kyse ja luomaan oman urapolkunsa.”

M: ”Kaikkien pitäisi seurata sitä polkua, mikä tuntuu luonnolliselta ja intuitiiviselta. Jos rakastat matematiikkaa, kemiaa ja tiedettä, ole rohkea ja anna mennä!”

Miltä haluaisit tiedeyhteisön näyttävän tulevaisuudessa?

M: ”Avoimelta. Sellaiselta, jossa ihmiset työskentelevät yhdessä ja arvostavat toistensa erilaisuutta. Yhteen hiilen puhaltava yhteisö, joka pyrkii yhdessä kohti uusia asioita. Uskon, että tulevaisuuden tiedeyhteisö on osallistava ja monimuotoinen.”

H: ”Haluaisin nähdä avoimempaa yhteistyötä ja laajempaa yhteisöllisyyttä.”

Mikä on unelmiesi pintakäsittelymenetelmä, jonka haluaisit kehittää?

H: ”Olen todella innoissani biopohjaisten maalien mahdollisuuksista. Olemme nyt Ruotsissa tuoneet markkinoille ensimmäisen seinämaalin, jossa olemme vaihtaneet mahdollisimman monta fossiilista, uusiutumatonta ainesosaa biopohjaisiin. Haluaisin päästä tässä kehitystyössä vielä pidemmälle.”

M: ”Villeimmissä unelmissani haluaisin kehittää maalin, jolla olisi jokin poikkeuksellinen toiminnallisuus – kuten aurinkopaneeliksi muuntuva maali! Pyrin luomaan pintakäsittelyn, joka tulee muuttamaan koko alaa.”

Tutkimus- ja tuotekehitystyö tänään ja huomenna: Tikkurilan T&K-osasto

  • Päätehtävät: uusien tuotteiden kehittäminen, ympäristö- ja terveysvaikutusten minimointi, uusien liiketoimintamahdollisuuksien luominen
  • Tikkurilan tuotekehityksen keskeiset periaatteet: laatu, kestävyys ja turvallisuus
  • Tikkurilan tuotteille tehdään laajat laboratoriotestit ja perusteelliset kenttäkokeet
  • Tutkimus- ja tuotekehitysosaston toimipaikat sijaitsevat Suomessa, Puolassa, Venäjällä, Ruotsissa ja Virossa
  • Tikkurilan eri toimipisteissä työskentelee nykyisin yhteensä 175 tutkimus- ja tuotekehitystyön ammattilaista, joista 73 % on naisia. Tikkurilan henkilöstöstä lähes 1000 on naisia.

Lisätietoja:

Tikkurila Oyj

Nina Kaijasilta
PR, Viestintä
Puh. +358 40 757 3259
nina.kaijasilta@tikkurila.com

Osa kestävää pohjoista

Tikkurila on johtava pohjoismainen maalialan yritys. Kehitämme vuosikymmenten kokemuksella korkealuokkaisia tuotteita ja palveluita, jotka tarjoavat asiakkaillemme ajan ja sään kestävää laatua. Noin kymmenessä maassa toimivat 3 000 työntekijäämme haluavat luoda kestävää tulevaisuutta merkityksellisten pintojen avulla. Liikevaihtomme oli 582 miljoonaa euroa vuonna 2017. Yhtiö on listattu Nasdaq Helsingissä. Pohjoismaista laatua alusta loppuun vuodesta 1862.

www.tikkurilagroup.fi