YmpäristöElinkaariajattelua Tikkurilan yritysvastuuohjelma kattaa tuotteen koko elinkaaren raaka-aineiden ja energian hankinnasta loppukäyttäjien tukemiseen. Tikkurilan tavoitteena on kehittää, valmistaa, markkinoida ja toimittaa ympäristön kannalta kestäviä tuotteita käyttämällä mahdollisimman ekotehokkaita prosesseja. Elinkaariselvitysten mukaan maalien suurimpia ympäristövaikutuksia ovat muun muassa raaka-aineiden valmistamiseen kuluva energia, pakkausmateriaalit sekä maaleja levitettäessä vapautuvat liuotteet. Maalin päätehtävä on suojata ja kaunistaa. Maalatulta pinnalta voidaan edellyttää muitakin ominaisuuksia kuten hygieenisyyttä ja helppoa puhdistettavuutta, tiiviyttä tai vesihöyrynläpäisevyyttä, palonesto-ominaisuuksia, veden- tai kemikaalinkestoa tai sähkönjohtokykyä. Maaleissa käytettävät raaka-aineet vaihtelevat lopputuotteen käyttötarkoituksen mukaan, ja niiden vaikutukset ympäristöön ja ihmisten terveyteen vaihtelevat merkittävästi.  Oman toiminnan tehokkuusRaaka-aineita mahdollisimman tarkasti hyödyntävä ja jätemäärät minimoiva toiminta vähentää ympäristövaikutuksia. Tuotannon hajauttaminen seitsemään eri maahan ja lähelle paikallisia kuluttajia pienentää kuljetusmatkoja. Toisin kuin joidenkin maalinvalmistuksessa käytettävien raakaaineiden valmistus, maalin tekeminen ei vaadi suuria energiamääriä. Suurin osa Tikkurilan energiankulutuksesta kohdistuu lämmitykseen.
Tikkurilan ongelmajätteiden suhteellinen määrä pieneni toivotusti, mutta muun jätteen suhteellinen määrä kasvoi hieman. Tuotannon välittömät ympäristökustannukset nousivat, ja olivat 1,0 senttiä tuotelitraa kohti (2009: 0,89). Nousun taustalla on kustannustason yleinen nousu ja raportoinnin tarkentuminen.Nouseva vesitrendi Vesiohenteisten tuotteiden osuus jatkoi vuonna 2010 kasvuaan ja oli 70,3 prosenttia tuotannosta (68,9). Vesiohenteisten tuotteiden osuuden kasvu pienensi myös osaltaan tuotannon liuotepäästöjen (VOC) suhteellista osuutta 0,40 grammaan tuotelitraa kohti (0,49). Vesiohenteiset maalit ovat turvallisempia valmistaa, varastoida, kuljettaa ja käyttää, koska niihin ei liity samanlaista syttymis- tai räjähdysvaaraa kuin liuoteohenteisiin maaleihin eikä niistä haihdu liuotteita ilmaan. Vesiohenteisuuden kasvua tukee myös tuotteiden helppokäyttöisyys, ympäristötietoisuuden nousu ja kiristyvä lainsäädäntö. Vesiohenteisten tuotteiden yleistyminen ohjaa Tikkurilan tuotekehitystä ja sillä on kerrannaisvaikutuksia koko toimitusketjuun.
Sävytyksen hienousTikkurilan toimintamalli perustuu pääosin
maalien sävyttämiseen myyntipisteissä. Sävytysteknologian käyttö
edellyttää sävytettävältä maalilta tasalaatuisuutta. Sävytys vähentää
varastointi- ja kuljetustarvetta toimitusketjun kaikissa osissa, lisää
värien valinnan mahdollisuutta, mahdollistaa tuotevalikoiman
laajentamisen ja vähentää maalijätettä. Onnistunut lopputulos Maalilla voi lisätä tavaroiden, rakenteiden ja rakennusten elinikää, ja toisaalta maalin elinkaari on sidoksissa maalattavan alustan elinkaareen. Myös maalin käyttäjä on avainasemassa, sillä oikean tuotteen valinta ja vastuullinen käyttö vähentävät maalin ja maalattavan kohteen aiheuttamaa ympäristökuormitusta. Onnistuneen maalauksen varmistamiseksi Tikkurila julkaisee etikettien, tuoteselosteiden ja käyttöturvallisuustiedotteiden lisäksi mittavan määrän loppukäyttäjille tarkoitettuja ohjeita ja oppaita. Markkinointimateriaali on tehty paitsi inspiroimaan, myös helpottamaan maalien ja värien valintaa ja käyttöä. Asiakaskoulutuksella on suuri merkitys ohjattaessa käyttäjiä ympäristön kannalta kestäviin valintoihin ja käyttötapoihin. YmpäristölainsäädäntöSuurin osa Tikkurilan liiketoiminnasta on kemianteollisuutta, jonka tuotteita ja toimintaa säätelevät lukuisat kansainväliset sopimukset sekä alueellinen ja kansallinen lainsäädäntö. Tikkurila käsittelee ympäristövastuita ja -riskejä tilinpäätöksessään. Tikkurila noudattaa myös liiketapaperiaatteitaan, jotka sisältävät ympäristöä, terveyttä ja turvallisuutta koskevia ohjeita ja joihin lainmukaisuus sisältyy vähimmäisvaatimuksena. Merkittävimmät lainsäädäntöhankkeet liittyvät tuotteiden käyttöön liittyviin riskeihin ja ohjeistukseen (REACH), pakkausmerkintöihin sekä maaleista ilmaan haihtuvien liuotepitoisuuksien määriin.Ympäristötietoja
| 2010 | 2009 | 2008 | Suora energiankulutus*, kWh/tuotelitra
| 0,08 | 0,07 | 0,06 | Epäsuora energiankulutus**, kWh/tuotelitra
| 0,29 | 0,30 | 0,29 | Tuotannon liuotepäästöt (VOC) ilmaan, g/tuotelitra
| 0,40 | 0,49 | 0,38 | Ongelmajätteiden määrä, g/tuotelitra (toimitusketju)
| 8,3 | 8,6 | 9,6 | Muun jätteen määrä, g/tuotelitra (toimitusketju)
| 28,9 | 27,8 | 23,0 | Vesiohenteisten tuotteiden osuus tuotannosta, %
| 70,3 | 68,9 | 66,8 | Investoinnit ympäristönsuojeluun, milj. euroa
| 0,2 | 0,2 | 0,2 | Ympäristönsuojelun käyttökustannukset, milj. euroa
| 2,1 | 1,7 | 2,3 | Tuotannon välittömät ympäristökustannukset, snt/tuotelitra
| 1,0 | 0,89 | 1,0 | * polttoaineen kulutus tuotantotoimipaikoilla** sähkö, kaukolämpö, ostohöyry
|
|