Raportointiperiaatteet

Tikkurila siirtyi vuonna 2010 kansainvälisen GRI-ohjeistuksen (Global Reporting Initiative G3) mukaiseen yritysvastuuraportointiin. GRI on kansainvälinen yhteisö, joka kehittää kestävän kehityksen raportointia koskevia ohjeita. Tarkoituksena on edistää luotettavan, ymmärrettävän ja vertailukelpoisen tiedon raportointia.

Raportointi tehdään tilikausittain. Tämä raportti on laadittu tasolla C+, ja se on myös KPMG:n vahvistama. Vastuullisuusraportointi on suunnattu kaikille yritysvastuusta ja Tikkurilasta kiinnostuneille. Yritysvastuuraportointi on osa Tikkurilan vuosikertomusta ja vuosikertomuksen vastuullisuusosa, sivut 30–38, on varmennettu KPMG:n toimesta.

Tikkurilan vuonna 2009 uudistettu yritysvastuuohjelma on luotu Tikkurilalle olennaisten vastuullisuusasioiden ympärille. Siksi Tikkurilan vastuullisuusraportointi perustuu paitsi GRI-ohjeistoon  myös Tikkurilan yritysvastuuohjelmaan. Toiston välttämiseksi raportissa viitataan osin muualla vuosikertomuksessa esitettyihin tietoihin.

Raportin luvut kattavat joko koko Tikkurilakonsernin tai segmenttijaon mukaisen yksittäisen strategisen liiketoimintayksikön (SBU, Strategic Business Unit). Yhteisyritysten, tytäryhtiöiden ja vastaavien organisaatioiden luvut on raportoitu suhteessa omistukseen ja ne sisältyvät konsernin tai SBU:n lukuihin. Alihankkijoiden lukuja ei ole raportoitu.

Esitetyt luvut perustuvat konsernin sisäiseen laskentaan. Vuosikertomuksen sivulla 38 on luettelo niistä GRI-ohjeistuksen kohdista, joita on käsitelty vuosikertomuksen yritysvastuuosiossa. Raportoitavat mittarit on määritelty syksyllä 2010 niiden merkittävyyden ja Tikkurilan yritysvastuuohjelman perusteella. Lisäksi valintaan vaikuttivat historiatiedon saatavuus sekä mahdollisuus kerätä tietoja raportoinnin edellyttämässä aikataulussa.

Konsernin taloudellisessa raportoinnissa noudatamme kansainvälistä IFRS-tilinpäätöskäytäntöä.


Lue lisää

Tikkurilalla on pitkät perinteet varsinkin ympäristöraportointiin liittyvissä asioissa.
Lue lisää Tikkurilan raportointihistoriasta:

Raportointihistoria