Henkilöstöä kannustetaan kehittymään
Tikkurilan arvot – luottamus, innovatiivisuus ja ammattimaisuus – ohjaavat yrityksen toimintaa. Näitä arvoja toteutetaan arjen päätöstilanteissa, niin suurissa kuin pienissä. Jokainen tikkurilalainen vaikuttaa yhtiön yritysvastuutoimintaan ja yhteisten tavoitteiden saavuttamiseen.
Tikkurilassa kannustetaan henkilöstöä kehittämään jatkuvasti osaamistaan ja ottamaan henkilökohtaista vastuuta turvallisuuteen liittyvissä asioissa. Vuoden 2011 henkilöstöasioiden painopisteitä olivat henkilöstön osaamisen kehittäminen ja esimiesten kouluttaminen sekä palautekanavien kehittäminen. Lisäksi konsernin HSE-toiminnossa kehitettiin aktiivisesti työturvallisuuden parantamiseen tähtääviä toimenpiteitä ja työkaluja.
Tikkurilan henkilöstörakenne
Vuoden 2011 lopussa Tikkurilassa työskenteli
3 551 (2010: 3 468)
henkilöä. Heistä noin 43,0 prosenttia työskenteli Venäjällä ja sen
lähialueilla, 24,7 prosenttia Keskisessä Itä-Euroopassa,
20,4 prosenttia
Suomessa ja 11,9 prosenttia Skandinaviassa.
Maalimarkkinoiden
kausivaihtelusta johtuen henkilöstömäärä on suurimmillaan
ulkomaalauskaudella kesällä ja pienimmillään talvella. Vuoden 2011
keskimääräinen henkilöstömäärä oli 3 676 (3 703).
Oma tuotanto vaikuttaa olennaisesti Tikkurilan henkilöstörakenteeseen ja -määrään. Alueiden väliset erot selittyvät muun muassa tuotannon automatisoinnin asteella ja oman myyntihenkilöstön määrällä. Pisimmälle tuotanto on automatisoitu Ruotsissa ja eniten myyntihenkilökuntaa on Venäjällä. Puolet Tikkurilan henkilöstöstä työskentelee toimitusketjussa (tuotanto, hankinta, logistiikka ja HSEQ) ja kolmasosa myynnissä, markkinoinnissa ja teknisessä tuessa. Määräaikaisten työntekijöiden osuus oli vuoden 2011 lopussa 6,0 (5,9) prosenttia henkilöstöstä ja työntekijäsopimuksella työskenteli 40,9 (43,6) prosenttia henkilöstöstä.
Henkilöstöstä 63,7 (63,0) prosenttia oli miehiä ja 36,3 (37,0) prosenttia naisia. Henkilöstön keski-ikä oli 39,2 (38,5) vuotta.
Tikkurila aloitti loppuvuodesta 2011 koko konsernia koskevan toimenpideohjelman, jonka tavoitteena on muun muassa joustavampi organisaatio- ja kustannusrakenne. Osana toimenpideohjelmaa tammikuussa 2012 irtisanottiin yhteensä 62 henkilöä yhtiön eri toiminnoista Suomessa. Tehokkuuden parantamiseen ja rakennemuutokseen tähtääviä toimenpiteitä käynnistetään kaikissa maissa ja liiketoimintayksiköissä vuoden 2012 aikana.
Henkilöstötietoja |
2011 |
2010 |
2009 |
|
Henkilöstömäärä 31.12. |
3 551 |
3 468 |
3 538 |
|
Henkilöstö keskimäärin |
3 676 |
3 703 |
3 757 |
|
Henkilöstökyselyn työtyytyväisyysindeksi * |
- |
68,0 |
65,9 |
|
Työtapaturmat (LTA1), kpl/milj. työtuntia |
4,8 |
4,8 |
3,8 |
|
Menetetyt työpäivät/tapaturma |
13,8 |
11,4 |
15,0 |
|
Kehityskeskusteluita käyvät, % ** |
- |
78,0 |
77,0 |
|
Määräaikaiset työsuhteet 31.12., % |
6,0 |
5,9 |
4,9 |
|
Työntekijäsopimuksella (blue collar) työskentelevät, % |
40,9 |
43,6 |
43,2 |
|
Naisten osuus henkilöstöstä 31.12., % |
36,3 |
37,0 |
36,0 |
|
Henkilöstön keski-ikä 31.12. |
39,2 |
38,5 |
38,5 |
* Vuonna 2011 ei konsernissa järjestetty henkilöstökyselyä vaan palauteprosesseja päätettiin kehittää.
** Vuonna 2011 ei konsernissa järjestetty henkilöstökyselyä vaan palauteprosesseja päätettiin kehittää. Tikkurilan henkilöstöhallinnon arvion mukaan vuonna 2011 kehityskeskusteluja käytiin edelleen aktiivisesti.