Vuosikertomukset
| Tikkurilan vuosikertomus 2012 |
|
Tikkurila on vahva alueellinen toimija, joka keskittyy Pohjoismaihin ja itäiseen Eurooppaan. Tikkurila keskittyy korkeamman laatu- ja hintaluokan maaleihin, joita tuotetaan kahdeksassa maassa 11 tuotantoyksikössä. Tikkurilan asiakkaita ovat kuluttajat ja ammattilaiset. Merkittävä osa konsernin liikevaihdosta muodostuu kauppa- ja rakennusmaalien myynnistä. Lisäksi Tikkurila palvelee puu- ja metalliteollisuuden toimijoita. Tikkurilan toiminta pohjautuu pitkälti kuluttajaliiketoimintaan sekä korjausrakentamiseen ja remontointiin, mikä vähentää selvästi yhtiön suhdanneherkkyyttä. Tikkurila on perustettu vuonna 1862 ja sen osake on ollut listattuna NASDAQ OMX Helsingissä vuodesta 2010 lähtien.
HTML Vuosikertomus 2012 Tikkurila vuosikertomus 2012 |
|
|
| Tikkurilan vuosikertomus 2011 |
|
Tikkurila haluaa vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin inspiroimalla heitä tekemään
elinympäristöstään kauniimpaa. Uudet värikokoelmat syntyvät ilmiöistä, joita
maailmalla tapahtuu. Havainnoimalla kaikkea meitä ympäröivää – taidetta, kirjoja, lehtiä, arkkitehtuuria, katuelämää, erilaisia kulttuureja – saadaan aikaan uusia inspiroivia värikokoelmia. Ympäröivä luonto ja kulttuuri ohjaavat värikäsityksiä siitä, mitkä värit ihmiset kokevat omiksi. Tämän hetkinen megatrendi on ympäristötietoisuus, josta kumpuaa lukuisia pienempiä trendivirtauksia, kuten kierrätettyjen esineiden uudelleen maalaaminen ja keveiden, luonnollisten ja maanläheisten värien ja pintakäsittelyjen suosiminen. HTML Vuosikertomus 2011 Tikkurilan vuosikertomus 2011 |
|
|
| Tikkurilan vuosikertomus 2010 |
|
Tikkurilan vision mukaan yhtiö inspiroi ihmisiä tuomaan väriä elämäänsä ja kannustaa heitä käyttämään luovuuttaan ja mielikuvitustaan. Tikkurila haluaa olla enemmän kuin perinteinen maaliyhtiö.
Tikkurila listautui NASDAQ OMX Helsinkiin maaliskuussa 2010. Yhtiön historia ulottuu vuoteen 1862. HTML Vuosikertomus 2010 Tikkurilan vuosikertomus 2010 |
|
|
Vuosikertomukset englanniksiAnnual Report
|
|