Ajankohtaista
12.10.2011 9.00
Tikkurilan Profe – entistä kohdistetumpaa palvelua ammattilaisille
Profe on palvelukokonaisuus, jonka tavoitteena on tarjota yhä laajempaa ja kohdistetumpaa palvelua ammattikunnan eri toimijoille. Kunkin asiakasryhmän erikoistarpeet otetaan huomioon, ja sen lisäksi Tikkurilan ammattikuntamyynti terävöittää kenttätoimintaansa.
Tänään Väri ja Pinta -messuilla julkistettava Profe – Tikkurilan ammattilaispalvelut on vastaus ammattikunta-asiakkaiden toiveisiin. Palvelut lanseerataan nyt Suomessa ja myöhemmin ilmoitettavan aikataulun mukaan muissa Tikkurilan toimintamaissa. Profe on palvelukokonaisuus, jonka tavoitteena on tarjota yhä laajempaa ja kohdistetumpaa palvelua ammattikunnan eri toimijoille. Kunkin asiakasryhmän erikoistarpeet otetaan huomioon, ja sen lisäksi Tikkurilan ammattikuntamyynti terävöittää kenttätoimintaansa. Jo olemassa olevat ja kehitteillä olevat palvelut saavat yhteisen Profe-tunnuksen, joka selvästi erottaa Tikkurilan ammattilaispalvelut omaksi kokonaisuudekseen.
Projekteissa kiteytyy palvelukokonaisuus maalausurakoitsijoille ja rakennuttajille, ja suunnittelijoiden palvelukokonaisuus löytyy Suunnittelijan Salkusta. Kaupan ammattikuntamyyjille tarjotaan omaa valmennusta, ja kuluttajasektorilla toimivien maalausurakoitsijoiden käyttöön on kehitetty uusia, vaivattomia tapoja vastata kuluttaja-asiakkaiden tarpeisiin.
Jatkossa iso osa palveluista tulee toimimaan internetissä sekä vähitellen myös mobiilissa. Sähköisesti neuvoja ja tukea löytyy konkreettisiin palvelutilanteisiin kellonajasta riippumatta. Pikaisissa teknisissä kysymyksissä apua saa myös ammattilaisten puhelinpalvelusta (09) 8577 3720 arkisin klo 8.00–19.00.
Omat palvelut eri asiakasryhmille
Tikkurilan ammattikuntamyynti palvelee projektiasiakkaita ja tukee näitä kaikessa tuotteisiin, maalaamisen teknisiin ratkaisuihin, väreihin tai muun, pintakäsittelyyn liittyvän tiedon etsimisessä, Jarkko Mattila kertoo. Ammattikuntamyynnin henkilöt toimivat kontakteina Tikkurilan muihin asiantuntijoihin, ja heiltä voi pyytää konsultointiapua vaikkapa suoraan työmaalle.Maalauspalveluja tarjoava Tikkurilan Tekijäpankki uudistuu loppuvuodesta 2011, ja palvelutarjonta sekä kuluttajalle että Tekijäpankin urakoitsijoille laajenee ja paranee. Suunnittelijapankin avulla kuluttaja voi hakea sisustussuunnittelijaa haluamaltaan alueelta. Palvelukokonaisuus täydentyy loppuvuodesta aukeavalla Profe-haulla. Kyseessä on ammattilaisille suunnattu Tekijäpankin B2B-versio, josta rakennuttajat, tilaajat ja suunnittelijat löytävät ammattitaitoisen urakoitsijan projekteihinsa.
Tikkurila toimii kiinteässä yhteistyössä jälleenmyyjiensä kanssa ja haluaa toimia näiden kanssa yhdessä myös ammattikuntamyynnissä. Panostamme markkinointiin ja kentällä tapahtuvaan toimintaan, mikä näkyy jatkossa ammattikunnassa entistä paremmin, Jarkko Mattila jatkaa.
Lisätietoja:
Tikkurila Oyj
Jarkko Mattila, myyntijohtaja, ammattilaiset
Puh. (09) 8577 3674, matkapuh. 0400 794 856
www.tikkurila.fi/profe
Kuvia: Tikkurila Profe






