Toimitusketju
Toimitusketjun tehtävänä on valmistaa ja toimittaa tuotekehityksen määrittelemistä raaka-aineista tuotteita asiakkaille tehokkaasti, turvallisesti ja laadukkaasti.Tikkurilan toimitusketjun tärkein tehtävä on pitää asiakkaat tyytyväisinä korkealaatuisilla tuotteilla sekä oikeamääräisillä ja oikea-aikaisilla toimituksilla. Toimitusketju vastaa kysynnän suunnittelusta, raakaaineiden ja pakkausmateriaalin hankkimisesta, valmistuksesta ja logistiikasta. Lisäksi toimitusketju osallistuu aktiivisesti myös muiden Tikkurilan toiminnassa tarvittavien tuotteiden ja palveluiden hankintaan.
Tikkurilalla on toimintaa 20 maassa: 11 tuotantolaitosta, yhdeksän logistiikkakeskusta ja 16 jakeluvarastoa. Tikkurilan henkilöstöstä noin puolet työskentelee toimitusketjun eri osissa.
Tikkurilan tärkeimpiä raaka-aineita ovat pigmentit, sideaineet, liuotteet ja lisäaineet. Raaka-aineet hankitaan keskitetysti yhteensä yli 250 paikalliselta ja kansainväliseltä toimittajalta. Tikkurila pyrkii siihen, että sen käytettävissä on vähintään kaksi toimittajaa kunkin raaka-aineen ostamiseen.
Tikkurila valmistaa lähes kaikki myymänsä maalit itse. Kiinassa yhtiöllä on vähäistä sopimusvalmistusta. Tikkurila toimittaa tuotteensa asiakkaille maantie- tai rautatiekuljetuksin.










