Markkinatrendit luovat mahdollisuuksia
|
Maaleja ja pintakäsittelyaineita käytetään lukuisiin tarkoituksiin, kuten rakenteiden, rakennusten ja erilaisten tuotteiden suojaukseen ja kaunistamiseen. Maalatut pinnat kestävät hyvin ilmastorasitusta, minkä lisäksi niillä voi olla esimerkiksi palolta suojaavia erityisominaisuuksia. Maalit myös vaikuttavat myönteisesti rakennettuun ympäristöön kaunistamalla koteja, toimistoja ja teollisuuslaitoksia sekä elävöittämällä kaupunkialueita.
Maailman maalimarkkinat voidaan jakaa tuotteiden loppukäytön mukaan kahteen pääasialliseen ryhmään eli kauppa- ja rakennusmaaleihin sekä teollisuusmaaleihin. Tuotteen loppukäyttöön perustuvan segmentoinnin lisäksi maalimarkkinat voidaan jakaa myös tuotteen hinnan ja laadun mukaan. Maalit jaetaan yleensä kolmeen laatu- ja hinta luokkaan, jotka ovat premium, medium ja economy. Kunkin luokan koko vaihtelee maittain ja markkina-alueittain elintason, paikallisten maalaustapojen, käytettyjen rakennustyylien ja saatavilla olevien materiaalien, sisustustrendien sekä rakentamisen, remontoinnin ja teollisuuden yleisen aktiivisuuden mukaan. Merkittävä osa Tikkurilan tuotteista on premium- ja medium-tuotteita.
|
![]() |
|
Merkittävimpiä maalien ja pinnoitteiden kysyntään vaikuttavia tekijöitä ja markkinatrendejä ovat:
Maalin kasvava kulutus asukasta kohdenMaalimarkkinoiden rakenne ja maalin kulutustavat vaihtelevat maantieteellisten alueiden mukaan. Maalin kulutuksen kasvu on historiallisesti ollut sidoksissa elintason nousuun. Länsi-Euroopan maalimarkkinat ovat vakiintuneet ja myyntimäärien kasvu on maltillista. Keskisessä Itä-Euroopassa, kuten myös IVY-maissa, kauppa- ja rakennusmaalien kulutus asukasta kohden on huomattavasti alhaisempi kuin Länsi-Euroopassa. Maalin kulutuksen asukasta kohden uskotaan kuitenkin kasvavan Keskisessä Itä-Euroopassa ja IVYmaissa elintason noustessa näillä alueilla.
Yleinen talouden kehitysViime vuosien maailmanlaajuinen taantuma koetteli eniten muun muassa läntistä Eurooppaa, jonka kuitenkin odotetaan toipuvan lähivuosien aikana. Venäjän osalta öljyn hinta vaikuttaa olennaisesti yleiseen taloudelliseen kehitykseen ja ostovoimaan.
Rakentaminen ja remontointiUudisrakentaminen ja remontointi sekä erilaiset rakenteet ovat tärkeitä käyttökohteita maaleille. Uudisrakentamisen hiljaisina jaksoina remontointi- ja huoltotoiminta ovat usein vilkastuneet. Viime vuosien taantuma vähensi selvästi uudisrakentamista etenkin Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Uudisrakentamisen osuus on noin 20−25 prosenttia kauppa- ja rakennusmaalien kokonaiskysynnästä. Myös Tikkurilalle korjausrakentamisella on huomattavasti suurempi merkitys kuin uudisrakentamisella. Jatkossa rakentamisen odotetaan kasvavan eniten kehittyvillä markkinoilla, kuten Venäjällä ja sen lähialueilla.
Premium- ja medium-tuotteiden kasvava kysyntäLänsi-Euroopassa tuotetut ja myydyt maalit ovat lähes yksinomaan medium- ja premiumtuotteita. Economy-tuotteet ovat perinteisesti olleet suosittuja Venäjällä, muissa IVY-maissa sekä Keskisessä Itä-Euroopassa. Maalien laatuun liittyvät mieltymykset siirtyvät kohti medium- ja premium-tuotteita pidemmällä aikavälillä elintason noustessa kehittyvissä talouksissa.
Kasvava kiinnostus kodin sisustamiseenKuluttajien kiinnostus kodin sisustamiseen on kasvanut. Etenkin Pohjoismaissa kodintuote- ja kodinsisustusmarkkinat ovat kasvaneet viime vuosina, vaikka taantuma näkyi myös sisustusmarkkinoilla. Myös laadun merkitys korostuu sisustusmateriaaleissa ja -tuotteissa. Tikkurilan voimakas panostus kodin ja ympäristön kaunistamiseen näkyy muun muassa aktiivisessa osallistumisessa alan messuihin ja tapahtumiin.
Lisääntyvä sääntelyMaalin valmistukseen, tuoteturvallisuuteen sekä maalien käsittelyyn ja markkinointiin liittyvä sääntely lisääntyy uusien turvallisuus- ja ympäristösäännösten käyttöönoton myötä. Yksi merkittävä EU-alueen lainmuutos on niin sanottu REACH-asetus (EU:n asetus kemikaalien rekisteröinnistä, arvioinnista, lupamenettelyistä ja rajoituksista), joka velvoittaa kemikaalien valmistajat ja maahantuojat arvioimaan tuotteen käyttöön liittyvät riskit ja ohjeistamaan loppukäyttäjiä niiden turvallisessa käytössä. Maalit itsessään eivät ole asetuksessa mainittuja tuotteita, mutta maalinvalmistajat joutuvat käytännössä varmistamaan käyttämiensä raaka-aineiden REACH-kelpoisuuden. REACH-asetus saattaa pienentää maalinvalmistajien lukumäärää Euroopassa ja vähentää maalin ja raaka-aineiden tuontia EU:hun. Muut merkittävät maaleihin liittyvät lainsäädäntöhankkeet liittyvät muun muassa maaleista ilmaan haihtuvien liuotepitoisuuksien määriin.
Kuluttajien ympäristötietoisuusMaalien koostumusta ja turvallisuutta koskevan sääntelyn lisäksi myös loppukäyttäjien ympäristötietoisuus on lisääntynyt niin tuotteiden kuin niiden pakkausten suhteen. Vesiohenteisten maalien osuus on noin 80 prosenttia maailman kauppa- ja rakennusmaalien volyymista, ja osuuden arvioidaan kasvavan jatkossa etenkin kehittyvissä maissa, joskin todennäköisesti maltillisella vauhdilla. |










