Tikkurila 150 vuotta


Tikkurila – 150 vuotta kauneutta ja suojaa

Aluksi pellavansiemenistä puristettiin rehukakkuja karjalle, ja pellavaöljyä käytettiin pintakäsittelyyn sellaisenaan. Vuonna 1867 alkoi vernissankeitto ja vuonna 1919 maalien ja lakkojen teollinen valmistus. 1920-luvulla käynnistyneet laajamittainen markkinointi ja asiakaskoulutus jatkuvat edelleen. 1960-luvulla yhtiön toiminta laajeni sävytysteknologian puolelle, mutta vuonna 2000 Tikkurila palasi alkuperäiseen tehtäväänsä eli kehittämään, valmistamaan ja markkinoimaan maalia.

Historia



Väritehtaan matkassa – Tikkurila 150 vuotta



Franck Median dokumenttisarja Menestyksen takana kertoo alun perin vuonna 1862 perustetun Tikkurilan Väritehtaan tarinan. Lähes 100 vuotta tehdas oli perheyhtiö Schildt & Hallbergin omistama ja vaikutti vahvasti Tikkurilan kyläyhteisön ja sitä ympäröivän nykyisen Vantaan alueen kehitykseen. 1920-luvulta alkaen nuori kemisti Ragnar Holmström toi tehtaalle ideoita ja uutta maaliteknologiaa Yhdysvalloista. Tikkurila kasvoi sodanjälkeisinä vuosikymmeninä yhdeksi alansa johtavista yrityksistä Pohjois- ja Itä-Euroopassa. 

Tikkurilan vuodesta 1972 omistaneen valtionyhtiö Kemiran ankkuriomistus myytiin vuonna 2007 Paasikivien perheen Oras Investille. Nykyään Tikkurila on oma pörssinoteerattu yrityksensä, jolla on noin 23 000 omistajaa. Se on myös suurin kauppa- ja rakennusmaalien toimittaja Suomessa, Ruotsissa, Baltiassa ja Venäjällä ja neljänneksi suurin Puolassa.



Historiakirja

Värikartta - 150 vuotta Tikkurilan tarinoitaTikkurilan historiasta kertova kirja nimeltä "Värikartta – 150 vuotta Tikkurilan tarinoita" ilmestyi suomeksi elokuussa 2012.

Lisätietoa kirjasta

Värikartta - 150 vuotta Tikkurilan tarinoita -teos on julkaistu

Saatavuus

Kirja löytyy mm. Akateemisen Kirjakaupan valikoimista.
Sen voi tilata myös Akateemisen Kirjakaupan nettikaupasta.